Talvinen saaristo – maailman kaunein työpaikka

Pizzakansa

“Meressä on mulle edelleen jotain maagista ja alkukantaista” tuumii Pia Lindberg-Lumme aluksensa ruorissa matkalla työmaalleen, karun kauniin saariston sydämeen. Kuten monen muunkin suomalaisen kohdalla, rakkaus mereen syntyi Pialla jo pikkutyttönä siellä laiturin nokassa ja onki kädessä onnea koittaessa. Ja kohon sukeltamista syvyyksiin tarkkailtiin laiturilla säällä kuin säällä, vaikka jätesäkkiin pukeutuen ja sateelta suojaa hakien. Joten Pian myöhempi uravalinta ei tullut ainakaan perheelle yllätyksenä.

“Talvella työpaikkani on itseasiassa kauneimmillaan. Kun saaristo nukkuu, pystyy luonnon kokemaan hyvin voimakkaana”, toteaa Pia ympärillä avautuvasta maisemasta. Pian työmaa sijaitsee Ahvenanmaan saaristoon kuuluvassa Brändössä, jossa kalankasvatuksella on pitkät perinteet.

Pia tiimeineen toimittaa kirjolohta, siikaa ja mätiä lukuisiin eri osoitteisiin kotimaan markkinoille – aiemmin myös Kotipizzalle, vaikkakin toistaiseksi lohi onkin pizzatäytteistämme tauolla.

“Tyytyväiset asiakkaat auttaa jaksamaan rankimmatkin päivät merellä. Tulee tunne, että mun työllä on merkitystä.“

Lisää aiheeseen liittyvää