Kahden ravintolan päällikkö
Tässä juttusarjassa tutustutaan kotipizzalaisiin. Vuorossa on Tampereen Tammelan ja Sammonkadun ravintolapäällikkö Juulia Kara.

Minulla tulee pian seitsemän vuotta täyteen kotipizzalaisena. Aloitin tammikuussa 2015 työntekijänä Tammelan Kotipizzassa. Silloin meillä ei vielä ollut kuljetusta, joten kaikki työni tapahtui ravintolassa, pizzan leipomisen ja asiakaspalvelun merkeissä.
Urani on edennyt tasaisesti parin vuoden välein. Ensin ylenin vuoropäälliköksi, kaksi vuotta sen jälkeen yrittäjä soitti minulle ollessani äitiyslomalla ja kysyi, haluanko ravintolapäälliköksi kun palaan.
Vuoden 2020 lokakuusta lähtien olen ollut ravintolapäällikkönä Tammelan lisäksi myös Sammonkadun Kotipizzassa. Olen nauttinut kahden ravintolan hallinnoinnista valtavasti – pidän haasteista, ja tässä niitä riittää. Tykkään siitä, että töissä on menoa ja meininkiä, vaihtuvia tilanteita ja tehtäviä.
Kasvavassa ravintolayrityksessä voi päästä korkealle muullakin tavalla kuin ryhtymällä yrittäjäksi.
Juulia Kara
Sammonkadulla aloittaa pian uusi työntekijä apulaisravintolapäällikkönä, ja koulutan myös Tammelassa yhtä työntekijää samaan rooliin. Apulaiset ovat tärkeitä, sillä en voi itse olla molemmissa ravintoloissa yhtä aikaa, vaikka kuinka haluaisin.
Pidän keittiössä työskentelystä niin paljon, että yrittäjää minusta tuskin koskaan tulee. Kasvavassa ravintolayrityksessä voi päästä korkealle muullakin tavalla. Nuoret työntekijät sanovat välillä, ettei tämä ole kenellekään loppuelämän työpaikka, mutta näytän heille esimerkkiä siitä, että mahdollisuuksia riittää ja heistäkin on nousemaan mihin vain.
Sain Kotipizza-ketjulta hiljattain vastuullisuuden suunnannäyttäjä -kunniamaininnan, joka toi paljon intoa. Olen kannustava ja positiivinen esimies, sellainen johtamistapa tulee minulta luonnostaan.